Kotitalouksien velkaantumisaste yli sadan prosentin
Kotitalouksien velkaantumisaste kohosi viime vuonna ensimmäistä kertaa yli sadan prosentin.
Kotitalouksien velkaantumisaste kohosi viime vuonna ensimmäistä kertaa yli sadan prosentin.
Erikoissairaanhoidon jonot kasvoivat jälleen viime vuoden lopulla. Määrä oli lähes 13 prosenttia kaikista hoitoa odottavista potilaista.
Vajaat kymmenen prosenttia Suomen tv-talouksista on edelleen ilman digisovitinta, kertoo Tilastokeskus. Tv-talouksia on Suomessa 2,3 miljoonaa.
Tanskalaisomisteista Sampo Pankkia ei possujen maine pelota. Hollantilainen pankkijätti luopui taannoin säästöpossuista, koska possut eivät sovi enää monikulttuuriseen yhteiskuntaan.
DNA:n Taloustutkimuksella teettämän tutkimuksen mukaan sadattuhannet ihmiset ovat ottamassa käyttöön liikkuvan laajakaistan Suomessa. Kasvava vapaus internetin käyttöpaikasta on yksi merkittävä syy, mutta pinnan alla on havaittavissa muitakin tekijöitä.
Halpa dollari on saanut suomalaiset ostamaan ennätysmääriä tavaraa Yhdysvalloista internetin kautta. Moni yllättyy, kun paketista pitää maksaa kauppahinnan ja lähetyskulujen lisäksi myös tullia ja arvonlisäveroa.
Pienten lasten äidit taistelevat ajastaan ja paikastaan, eritoten perheiden arjessa: Kuka tiskaa tänään? Kenen vuoro on viedä lapset tarhaan?
Yhä useampi kotitalous tienaa jo niin paljon, että menojen kattaminen on helppoa. Palkkojen nousu siirtää väkeä sen rajan yli, jonka jälkeen ei enää ole tiukkaa. Viime vuosina myös julkishallinnon väki on nauttinut palkankorotuksista.
Piilolinssien hinnat verkossa ovat vain puolet optikkoliikkeen hinnoista. Silti hintaerot verkkokauppojen välillä ovat suuria.
Pääkaupunkiseudun vuokramarkkinoiden tilanne huolestuttaa asuntoministeri Jan Vapaavuorta. Ongelmia aiheuttavat muun muassa vuokrien korotuspaineet ja tarjonnan vähäisyys.