Archive for the 'uutiset' Category

Vihaiset televisionkatsojat soittivat Welhoon

Verkko-operaattori Welhon verkkopäivityksen jälkeen yhtiön asiakaspalvelu sai tavallista enemmän kyselyjä harmistuneilta television katsojilta.

Korut kallistuvat roimasti kullan vauhdissa

Kullan ja hopean hurja kallistuminen nostaa korujen hintoja. Koruteollisuus pelkää hintojen nousun leikkaavan kysyntää.

Autoilijoille on luvassa ennätyskallis kesä

Polttonesteiden hinnat takovat uusia ennätyksiä. Eniten viime aikoina on kallistunut diesel, se maksaa jo lähes yhtä paljon kuin bensa. Edessä on näillä näkymin ennätyskallis kesä.

Säästäjät saavat pian uusia veroetuja

Eläkesäästäjät ovat vihdoin saamassa todellisen mahdollisuuden valita jonkin muunkin säästötavan kuin vain eläkevakuutuksen.

Eläkeraha siirtyy salaperäisiin rahastoihin

Suomalaisten eläkerahat matkaavat yhä enemmän salaperäisiin rahastoihin, jotka ovat sääntelyn ja valvonnan ulkopuolella.

Käteisen noston rahastus voi loppua

Kuluttajien rahastus pankkiautomaattien käytöstä on joutunut Kilpailuviraston hampaisiin. Virasto selvittelee, onko oikein, että pankit laskuttavat kilpailijoiden automaateista rahaa nostavia. Rahastus loppuu, uskoo automaatteja asentava Rautakirja.

Kommentti: Eläkevakuutuksesta kolmannes katoaa kuluihin

Valtiovarainministeriön tekemät laskelmat paljastavat, että kulut syövät sijoitussidonnaisen eläkevakuutuksen säästöistä helposti kolmanneksen.

VM: Missä on hyvä vakuutustapa?

Valtiovarainministeriö epäilee, että joidenkin eläkevakuutusten kaksinkertaiset henkivakuutukset eivät ole hyvän vakuutustavan mukaisia.

Yhtiöt peittelevat eläkevakuutusten kuluja

Eläkevakuutusten kulujen vertailu on edelleen kuluttajille käytännössä mahdotonta. Finanssialan Keskusliiton suosittelema eläkevakuutusten tarjousmalli luo virheellisen mielikuvan eri yhtiöiden kulujen vertailtavuudesta.

Halpoja dollariostoksia saa kohta tuoda tuplasti

Joulukuussa matkustaja saa tuoda Yhdysvalloista verottomasti liki 700 dollarin ostokset. EU enemmän kuin tuplaa matkustajan verottoman tuonnin arvon. Myös alkoholirajoitukset höltyvät.